Rehtiä tukku- ja vähittäiskauppaa Tuurissa – nyt myös palveleva verkkokauppa!

Tukkumyynti Mikko Keskinen Oy on perustettu Tuurissa vuonna 1991. Kuten nimestä saattaa arvata, yhtiön isähahmo ja yksi perustajista on Mikko Keskinen. Aluksi yritys keskittyi liiketoiminnassaan tukkukauppaan.

Kauaa ei Mikko kuitenkaan pelkkää tukkukauppaa halunnut harjoittaa, joten vuonna 1995 tuotteita ruvettiin myymään myös kuluttaja-asiakkaille. Vuonna 1998 avattiin myymälä osoitteeseen Väkkäräpakantie 4 Tuuri, jossa se toimii tänäkin päivänä.

Kuvassa myymälä kesäkuun kauniina aamuna 2022.

tietoa meistä palveleva verkkokauppa tuurissa

 

Mikon kauppiasura on toki alkanut jo huomattavasti aiemmin, kun hän veljensä Matin kanssa osti vuonna 1976 isältään Toivolta T.M.K. Keskisen ja perustivat Veljekset Keskinen Oy:n.

Kymmenen vuotta veljekset pyörittivät yhdessä Keskisen kyläkauppaa, kunnes vuonna 1986 Mikko myi oman osuutensa yrityksestä Matille. Sen jälkeen Mikko ja hänen vaimonsa Raija Keskinen perustivat vuonna 1987 Tukkuliike Keskinen toiminimen, joka jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1991.

Nykyään Tukkumyynti Mikko Keskinen Oy:n omistavat Mikko ja Raija Keskisen lapset Rami, Riina ja Maarit. Rami vastaa tukkumyynnin toiminnasta ja tytöt johtavat vähittäismyymälää. Myymälän ja tukun tarkempiin yhteystietoihin pääset tästä.

Tukku kuvattuna tultaessa Alavuden suunnasta. Tukkumyynti palvelee yritysasiakkaita arkisin osoitteessa Aspinmäentie 26.

Vähittäismyymälän varaston yhteyteen on jo hyvä tovi ehditty suunnitella verkkokaupan perustamista, ja nyt se on vihdoin totta.

Ajat muuttuvat ja kaupankäynnin tavat sen mukana. Yksi ajatus kuitenkin kestää aikaa ja tapoja, jonka jo Toivo Keskinen aikanaan ymmärsi; kannattaa myydä aina hieman halvemmalla kuin muut.

Näin ollen voimmekin sanoa teille: Verkkokauppa on avattu. Tervetuloa edullisille ostoksille Tuuriin.